Vaparetkien sauna

Kalastuspäivän jälkeen lämpöiset löylyt tuntuvat mukavilta. Parhaat tarinat päivän tapahtumista kuullaan lauteilla. Samalla huolehditaan sopivasta nesteytyksestä. Saunomisen lomassa loiskautetaan järveen uimaan. Tästä ei juuri kesäilta parane, ja vielä maanantainakin riittää työpaikalla juttua siitä suuresta… karanneesta. Saunalautalla voit nauttia puukiukaan pehmeistä löylyistä ja paljun lämpimästä vedestä. Saunomisen lomassa voi vaikkapa pulahtaa järveen viilentymään.

Talvikalastus

Pilkkireissu kuuluu talveen, olipa sitten kirpakka pakkanen tai lämmin keväinen auringonpaiste. Kiireetön ja hiljainen luonto antaa voimia arjen haasteisiin. Tärkeimpänä saaliskalana pilkkireissuilla on ehdottomasti ahven. Pilkkireissulla maistuu myös termarikahvit tai nuotiolla grillattu makkara. Jäällä vietetyn päivän jälkeen olo on mukavan raukea, ja yllätyksenä voit saada myös vähän rusketusta poskiin.

Kesäkalastus, Vaparetket

Avoveden aikaan kalastus tapahtuu yleensä veneestä, kalastusmuotona useimmiten heitto- ja jigikalastus. Paikallistuntemuksen ansiosta oppaamme vievät teidät aina parhaille mahdollisille kalapaikoille. Oppaillamme on tietenkin myös vankka tausta kalastuksesta. He opastavat teille kalastustekniikan ja huolehtivat että välineet toimivat moitteetta. Tärkeimmät saaliskalat ovat kuha ja ahven, näille molemmille lajeille jigaus on oivallinen pyyntitapa. Kuhan- ja ahvenenkalastuksen sivutuotteena voi … Jatkuu

Pirunvuoren Kivilinna

Emil Danielsson Taidemaalari Emil Danielsson (1882-1967) syntyi Tulassa Venäjällä. Danielssonin perhe muutti 1886 Turkuun, jossa Emil kävi keskikoulun ruotsalaisessa klassisessa lyseossa. Nuoren miehen tulevaisuuden haaveet olivat korkealla. Hänestä piti tulla rikas mies ja apteekkari. Apteekkialan harjoittelupaikkakin hänellä oli jo valmiina, mutta kuitenkin hän hakeutui piirustuskouluun. Emil Danielsson aloitti 16-vuotiaana taideopinnot Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa Turussa. Vuonna … Jatkuu

Kiviniityn Kotieläinpuisto

Kiviniityn Kotieläinpuisto on Sastamalassa sijaitseva elämyspuisto, joka tarjoaa eläimiin tutustumisen lisäksi lapsille ja aikuisille monenlaisia aktiviteetteja. Puisto on viihtyisä kesäretkikohde, jossa voi halutessaan viettää vaikka koko päivän. Omien eväiden valmistaminen on tehty helpoksi hyvin varustelluissa grillikatoksissa. Puistossa on yli 30 eri eläinlajia nähtävillä. Tavallisten suomalaisten maatilan eläinten lisäksi puistossa asuu vieraampia lajeja kuten strutseja, mufloneita, … Jatkuu

Kulttuuritalo Jaatsi

Akseli Gallen-Kallelan lapsuudenkoti Jaatsi Jaatsin päärakennusta ovat asuneet Peter Wilhelm ja Mathilda Gallén perheineen 1867-1884. P.W. Gallén hoiti nuorena miehenä kruunun nimismiehen virkaa Tyrväällä. Jäätyään leskeksi 1855 hän solmi avioliiton Mathilda Wahlroosin kanssa. Keisarillinen Senaatti nimitti Gallénin 1862 Suomen Pankin kasööriksi Poriin. Joulukuussa 1867 Gallén erosi Suomen Pankista ja perhe muutti takaisin Tyrväälle, jolloin perheen … Jatkuu

Saunamaailman kokous- ja juhlatilat

Saunamaailman tiloissa järjestät monenlaisia tilaisuuksia kokouksista juhliin! Vinttiareena on upea juhlapaikka. Vinttiareena eli Navetan parvi on tunnelmallinen juhlapaikka, jossa on mukana ripaus vanhaa aikaa ja maalaishenkeä. Vinttiareena on oivallinen juhlapaikka hää-, rippi- ja yo-juhlien sekä syntymäpäivien pitopaikaksi tai isomman asiakas- tai henkilöstöjuhlan viettopaikaksi. Elävää musiikkia varten on oma erillinen ohjelmalava ja ruoka- sekä juomahuollolle oma … Jatkuu

Leirintämökit, Tervakallio Camping

Alueelta löytyy 9 leirintämökkiä, ja ne on tarkoitettu mökkityypistä riippuen 1-5 henkilölle. Huoltorakennus sijaitsee aivan leirintämökkien vierestä, josta löytyy WC ja suihku. Myös lemmikkieläimet ovat mökkeihin tervetulleita. Omat liinavaatteet ovat suositeltuja, mutta voit vuokrata ne myös vastaanotosta. Vuoteissa on täkit ja tyynyt. Myös astiasto on saatavissa panttia vastaan. Kaikissa mökeissä on sähkölämmitys. Leirintämökit ovat varattavissa … Jatkuu

Tyrvään Pappila – ravintola ja tapahtumatalo Sastamalassa

Sastamalan keskustassa, Liekoveden rannalla on yksi Suomen kauneimmista ja tyylikkäimmistä pappiloista. Tyrvään Pappila yhdistää herkullisen ruoan, taiteen ja elämykselliset tapahtumat ympäri vuoden. Kesäaikaan käytössä on myös vehreä terassi sekä elävän musiikin ja teatterin amfiteatteri. Puutarhassa pääset tutustumaan kukkaloiston lisäksi eri taiteilijoiden veistoksiin. Satavuotiaan Tyrvään Pappilan upea historiallinen miljöö, elävä kulttuuri ja herkullinen ruoka tekevät vierailusta … Jatkuu

Ravintola Zarillo, Sastamala

Uusi Zarillo on avannut ovensa Sastamalan keskustassa osoitteeseen Torikatu 1, Sastamala. Ravintola sijaitsee kauppakeskus Torikeskuksessa, Vammalan keskustassa torin yhteydessä. Sastamalan uudessa ravintolassa on tarjolla menun lisäksi lounasta arkisin klo 11-14 sekä tietenkin tiistaisin Burgertiistain tarjoukset. Opiskelijoille Zarillon opiskelijatarjous! Uudessa Sastamalan ravintolassa on 75 asiakaspaikkaa sekä lasten leikkipaikka.