Kirjakahvila Pukstaavi

Kirjakulttuuria ja vanhaa kahvilatunnelmaa henkivä Kirjakahvila Pukstaavi palvelee matkailijoita ja paikallisia yhdessä Sastamalan kauneimmista miljöistä. Pysähdy siis museokahveille nauttimaan vitriinin herkullisista antimista! Kesän ajan päivittäin tarjolla myös lihapullabuffet-lounas klo 11-15.

Kauneushoitolapalvelut Bjuuti

Bjuuti on vuodesta 2017 asti toiminut kauneushoitola Sastamalan Keikyässä. Haluamme tarjota asiakkaillemme ammattitaitoista palvelua viihtyisässä ympäristössä. Asiakas voi tulla meille kuin pienelle lomalle! Arkiset asiat unohtuvat hetkeksi, ja olo on voimaantunut ja rentoutunut. Olet oikein lämpimästi tervetullut palveltavaksemme!

Eliisa Marjaanan nahkaverstaan pajakierros ryhmille

Eliisa Marjaana kutsuu luokseen elämysrikkaalle retkelle ryhmiä, jotka arvostavat kotimaista suunnittelua ja käsityötä. Ryhmille suunnattu elämyksellinen pajakierros esittelee tuotteiden syntyä ja alkuperää ainutlaatuisella tavalla. Aluksi suvun vaiheet ja käsityöperinteitä esitellään teatterin keinoin. Ilkka Syrén on käsikirjoittanut esittämänsä monologin. Pajateatterin lisäksi ryhmien vierailuohjelmaan kuuluu mielenkiintoinen työnäytös, jossa esitellään lompakon eri työvaiheet nahkavuodasta valmiiksi tuotteeksi. Lopuksi vierailijat … Jatkuu

Taidekäsitöitä Sastamalasta

Luonnon väreilla värjätyistä langoista valmistettuja tuotteita kodin sisustukseen ja päälle laitettavaksi. Avoinna sopimuksen mukaan.

Kiskokabinetti

Valtatie 12:n varrella sijaitseva Kiskokabinetti on 1966 perustettu liikenneasema, joka tarjoaa maittavaa ruokaa ja kahvilatuotteita. Olemme palvelleet tiellä liikkujia jo kolmessa polvessa. Erotumme nykyään niin yleisistä konseptihuoltoasemista alusta asti itse valmistetulla ruoallamme sekä hyvällä palvelullamme. Palvelustamme esimerkkinä vaikkapa se, ettei meillä asiakkaiden tarvitse palauttaa itse astioitaan. Tarjoamme maukasta lounasta joka päivä kello 11 alkaen. Arkisin … Jatkuu

Eliisa Marjaanan nahkaverstas

Nahkaverstas Laatua, hyvää ja aitoa käsityötä, kauneutta ja käytännöllisyyttä. Työpajamyymälästämme aidosta nahasta valmistetut lompakot, reput, laukut, vyöt, hanskat ja tossut. Ryhmille suunnattu elämyksellinen pajakierros esittelee tuotteiden syntyä ja alkuperää ainutlaatuisella tavalla. Aluksi suvun vaiheet ja käsityöperinteitä esitellään teatterin keinoin. Ilkka Syrén on käsikirjoittanut esittämänsä monologin. Sen jälkeen esittelyvuorossa ovat lompakon eri työvaiheet, joissa nahkavuodasta kehkeytyy … Jatkuu

Rusun reitti

Retkeilyreitistö kaikenikäisille. Rusun reitti 5,2 km – keskivaativa Reitistön pääreitti kulkee enimmäkseen metsäisiä polkuja ja uria pitkin. Laavu sijaitsee jyrkähkön Rusunvuoren päällä. Rusun reitillä näet ja koet Suomen metsät pienoiskoossa. Koivularon reitti 2,1 km – keskivaativa Koivularon reitti on typistetty versio Rusun reitistä. Koivularon reitti on pääosin kumpuilevaa metsämaastoa. Reitti on saanut nimensä paikasta nimeltään … Jatkuu

Äänimaljarentoutus ryhmälle

Tärkeänä osana toimintaani on pysähtyminen, hiljentyminen ja rauhoittuminen sekä kuunteleva läsnäolo ja aitous. Äänimaljarentoutus vie sinut syvärentoutuksen tilaan, jossa keho ja mieli rauhoittuvat. Äänimaljoilla ei hoideta sairauksia vaan tasapainotetaan terveyttä ja ennaltaehkäistään epätasapainotiloja. Omien elettyjen kokemuksieni kautta uskon, että minulla on sinulle annettavaa. Haluan auttaa sinua, työyhteisöäsi tai ystäväporukkaasi löytämään hyvinvointia, tasapainoa ja energiaa arkeesi … Jatkuu

Metsäkylpy luonnossa, lempeää olemista oman itsensä äärellä

Metsäkylvyssä saat olla lempeästi itsesi äärellä ohjauksessani. Metsäkylvyn aluksi kerron lyhyesti luonnon hyvinvointivaikutuksista. Tämän jälkeen aloitamme itse Metsäkylvyn rauhoittumisella ja pysähtymisellä. Alun pysähtymisessä juurrutamme itsemme kyseiseen hetkeen keskittyen aistimaan itsemme maan kannateltavana sekä käyttäen hengitysharjoituksia. Metsäkylvyn aikana ollaan usein hiljaisuudessa, jotta mahdollistetaan rentoutuminen ja “metsään uppoutuminen” syvemmin. Minä ohjaajana annan erilaisia harjoituksia, joiden avulla tutustutaan … Jatkuu

Keikyän Kotiseutumuseo

Keikyän Kotiseutumuseo toimii Sastamalan Keikyässä Kiviniemessä. Ammatillisesti museossa ovat esillä maatalous, rakennus-, lastu- ja suutarintyöt, kumipallojen, laukkujen, kampojen, lankanappien, piippujen ja tiilien valmistus sekä kehräys ja kudonta. Esineistöä museossa on noin 3 500 kappaletta. Kuva- ja muita dokumentteja on noin 1 000. Museolle johtaa Kiviniementieltä komea koivukuja, jonka puut on istutettu tammikuussa 1925. Taimet Uotilan … Jatkuu